Palataanko orjayhteiskuntaan työmarkkinoilla ? Tähän johtopäätökseen voi päätyä, kun seuraa joidenkin vientiyritysten johtajien työmarkkinakannanottoja. Nyt esitetään paikallisen sopimisen laajentamista, jonka seurauksena on työehtojen huonontuminen ja palkkatason heikkeneminen. Teknologiateollisuus on aloittanut uuden Teknologiateollisuuden työnantajat ry järjestönsä avulla jakamaan työnantajat hyviin ja huonoihin työnantajiin ja päätösvalta on yrityksillä itsellään. Ne, jotka liittyvät uuteen järjestöön katsovat ainakin periaatteessa kannattavansa vanhaa työehtosopimusten solmimisjärjestelmää eivätkä katso yleissitovuuttakaan aivan mahdottomana asiana. Ne työnantajat, jotka eivät liity Teknologiateollisuuden työnantajat ry:hyn ovat nykyisen järjestelmän romuttamisen kannalla jo alusta pitäen ja vaativat palkkojen ja työehtojen polkemista sekä halpatyövoiman maahantuontia. Taustalla häämöttää paluu 1930- luvun yhteiskunnalliseen tilaan työmarkkinoilla. Ei liene vaikea arvata miten työntekijäpuolella tällaiseen menoon suhtaudutaan. Näyttää vahvasti siltä, että työtaisteluilta ei voida tällaisessa tilanteessa välttyä. Mikäli käydään vain liittokohtaisia työtaisteluita yleislakon sijasta niin kohteena on tietysti nämä ”huonot” yritykset, jotka pahiten polkevat työntekijöiden työsuhde-etuja. Ihmetystä kyllä herättää sekin, että minkälaisten silmälasien läpi nämä työnantajat tulevaisuuteen katsovat. Ne luulevat varmaan, että ulkomailta on saatavissa halpatyövoimaa ja heitä voi kohdella miten vaan. Nyt on sellainen aika, että ottajia on muuallakin Euroopassa kuin Suomessa. Työvoiman hyvää osaamistakin tarvitaan ja korkeaa koulutustasoa. Viisaampaa nyt olisi nähdä hieman kauemmaksi ja pitää suomalaisesta osaavasta työvoimasta kiinni ja panostaa yritysten johtamisjärjestelmiin. Työntekijöillä pitäisi olla oikeus osallistua yrityksen päätöksen tekoon tietyssä määrin. Heitä pitäisi arvostaa ja kannustaa urallaan etenemään. Palkka pitäisi olla kilpailukykyinen ainakin naapurimaihin verraten, koska kielitaitoiset nuoret osaavat kyllä ajatella omilla aivoillaan sen mikä on heille parasta. Yhteiskunta kärsii aivokadosta, kun nämä koulutetut nuoret lähtevät ulkomaille työn perässä ja koulutuskustannukset jäävät yhteiskunnan maksettavaksi. Mielestämme nyt olisi vaikean koronatilanteen jälkeen työmarkkinoiden yhdistymisen ja yhteistyön aika repimisen sijasta. Helppoa on särkeä hyvin toimiva sopimusjärjestelmä, mutta mitä saadaan tämän tilalle. Epäilemme, että syntyy suuri määrä työriitoja, tuottavuuden laskua ja ennakoinnin puuttumista. Pian tämä nähdään, kun sopimuskierrosta ollaan jo aloittelemassa. Varmaa on sekin, että orjayhteiskuntaan ei kuitenkaan palata, vaikka se joskus siltä näyttääkin. 05.10.2021 Kiinteistötyöntekijät ry
|