Ammatillinen koulutus uudistuu
4.12.2017
Kiinteistöpalvelualan ammattillinen koulutus uudistuu 1.1.2018 Amisreformi tulee – vaikutukset ulottuvat myös kiinteistöpalvelualalleUusi ammatillisesta koulutuksesta annettu laki tulee voimaan 1.1.2018. Lakimuutoksella uudistetaan ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöä, rahoitusta ja koulutusprosesseja. Jatkossa työpaikalla tapahtuva oppiminen voidaan muun muassa järjestää oppisopimukseen tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena. Oppisopimuskoulutus säilyy pääosin nykymuotoisena. Sen sijaan nykyinen työssäoppiminen korvataan uudella koulutussopimukseen perustuvalla koulutuksella.
Keskeinen muutos verrattuna aiempaan on muun muassa se, että jatkossa työpaikalla tapahtuva oppiminen suunnitellaan ja sovitaan tutkinnon osa kerrallaan. Oppisopimus voidaan solmia joko tutkinnon osaan tähtääväksi tai siten, että tavoitteena on koko tutkinnon suorittaminen. Koulutussopimuksesta sovitaan tutkinnon osa kerrallaan. Lisäksi oppisopimukseen ja koulutussopimukseen perustuvaa koulutusta voidaan yhdistellä joustavasti opiskelijalle suunnitellussa osaamisen hankkimisessa. Muutoksia alan tutkinnoissa ja osaamisvaatimuksissa Kiinteistöpalvelualan nykyisten kahdeksan ammatillisen tutkinnon tilalle tulee vuonna 2018 kolme laaja-alaista ammatillista tutkintoa: puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto ja puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto.
Tutkintojen sisällä on mahdollista räätälöidä nykyistä joustavammin yksilöllisiä osaamisyhdistelmiä kiinteistöpalvelualan moninaisiin tarpeisiin. Saman osaamisalan suorittaneilla voi olla toisistaan huomattavasti poikkeavaa osaamista. Erityisesti ammattitutkinnossa olevan toimitilahuollon osaamisalan kohdalla kannattaa olla tarkkana. Jos osaamisalan suorittanut on tutkintonimikkeeltään laitoshuoltaja, toimitilahuolto-osaaminen keskittyy sote-laitosten tarpeisiin. Saman osaamisalan suorittanut toimitilahuoltaja (AT) pystyy puolestaan vastaamaan osaamisellaan huomattavasti monipuolisempien toimintaympäristöjen palvelutarpeisiin.
Eri toimialojen käyttämä yleinen lähiesimiestyön ammattitutkinto tarjoaa jatkossa osaamista myös kiinteistöpalvelualalla palveluohjaajatason tehtävissä toimivien työnjohdollisiin tarpeisiin. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on ollut päästä eroon toimialaa, sen asiakkaita ja alalle opiskelemaan hakeutuvia haitanneesta sirpaleisuudesta ja päällekkäisyydestä, erityisesti toimitilahuollon osaamisen kohdalla. Samalla on tarjoutunut mahdollisuus uudistaa ammatillisten tutkintojen ammattitaitovaatimukset vastaamaan nykyistä paremmin kiinteistöpalvelualalla tällä hetkellä ja tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista. |