Saavutuksia ja pettymyksiä

9.1.2021

Vuosi vaihtui lukuisiin myönteisiin saavutuksiin kuten oppivelvollisuuden laajentamiseen ja ilmaiseen toisen asteen toteuttamiseen, KIKY- sopimuksen poistumiseen ja pikavippien koron laskemiseen. Pettymyksiä tuli eläkeputken katkaisusta ja kiinteistönhallintapalvelun arvonlisäverosta.

Kiinteistötyöntekijät järjestönä on ollut osaltaan myötävaikuttamassa kannanotoillaan näidenkin myönteisten asioiden edistämiseen. Työ on kuitenkin pitkäjänteistä ja tuloksen näkyvät vasta tulevaisuudessa mutta merkittäviä uudistukset ovat suomalaisen yhteiskunnan kehittämisen kannalta.

Ilmaisen toisen asteen uudistusta ja oppivelvollisuuden laajentamista voi hyvällä syyllä kutsua historialliseksi uudistukseksi, jota voidaan verrata aikanaan toteutettuun peruskoulu-uudistukseen. Uudistuksella mahdollistetaan koulutuksellista tasa-arvoa, kun toisen asteen opiskelu mahdollistetaan myös vähävaraisien perheiden lapsille. Tutkintojen keskeyttämiset vähenevät ja mahdollisuudet ammattikorkeakouluun jatkamiselle edistyvät.

KIKY- sopimuksen tuoma kolmen päivän työpäivän jatkaminen ilman palkkaa oli suuri vääryys työntekijöitä kohtaan, joka saatiin poistettua työehtosopimuksista tällä sopimuskierroksella. Otimme asian poistamisen puolesta kantaa lukuisia kertoja. Hanke toteutui yhteisenä vaatimuksena ja ammattiyhdistysliikkeen toiminnan tuloksena. Saavutus on merkittävä myös siitä syystä, että kyse ei ole mistään kertakorvauksesta vaan pitkäaikaisesta edusta työntekijöille.

Pikavippien jopa 50 prosentin korko ajoi monet ihmiset ahdinkoon, kun joutuivat näihin lainoihin turvautumaan. Katsoimme tärkeäksi puuttua tähänkin epäkohtaa ja lähetimme kannanottomme Valtiovarainminiteriöön, jossa mekin vaadimme korkotason huomattavaa laskemista. Päätös oli, että korko laski 20 prosenttiin. Koronan takia hallitus pudotti koron tilapäisesti edelleen 10 prosenttiin.

Pettymyksiäkin viime vuodessa oli kiinteistöpalveluiden oman käytön arvonlisättömän verorajan nostaminen kustannustason nousua vastaavasti 50 000 eurosta esittämäämme 60 000 euroon ei edennyt Valtiovarainministeriössä. Tämä on hyvin valitettavaa, koska taloyhtiöt irtisanovat työntekijöitä, koska raja ylittyy ja arvonlisäveron joutuu nyt maksamaa koko palkkasummasta myös omantyö osalta. Joudumme vielä jatkamaan asian esillä pitämistä ja vaikuttamista, että tästäkin saadaan myönteinen ratkaisu aikaiseksi.

Myös eläkeputken poistaminen ikääntyviltä työntekijöiltä oli mielestämme paha virhe eduskunnalta. Ikääntyville työntekijöille ei ole työnantajilta työtä tarjolla ja näin heidät jätettiin ns. heitteille. Ei tällainen toiminta arvosta lainkaan näitä henkilöitä, joiden parhaiden työssäolovuosien tuloksesta nyt saavat myös tulevat sukupolvet nauttia.

Helsingissä 07.01.2021 Kiinteistötyöntekijät ry./Mattila