Kiinteistötyöntekijät ry kehittäisi Kiinteistöpalvelualan työehtoja ja palkkausta

9.12.2019

Palkkoihin kolme prosenttia lisää ja talkoot lopetettava.

Kiinteistötyöntekijät ry kehittäisi Kiinteistöpalvelualan työehtoja ja palkkausta seuraavasti:

Vuoden mittainen sopimuskausi olisi riittävän pitkä, koska tulevaisuuden ennustaminen tällä hetkellä on hyvin vaikeaa. Työn tuottavuus on huomattavasti noussut ja kustannuskilpailukyky parantunut. Inflaatio on kehittynyt edelleen maltillisesti mutta palkansaajien ostovoiman turvaaminen edellyttää noin kolmen prosentin yleiskorotusta ja saman verran lisää taulukkopalkkoihin. Ilta- yö- ja vuorotyölisiä korotetaan yleiskorotuksen määrällä. Euromääräisenä korotus olisi noin 0,32 €/h tai 52€/kk.

Keskeisimpiä tekstimuutoksia on työajan lyhentäminen 24 tunnilla ilman siitä maksettavaa korvausta. Työntekijät ovat joutuneet tekemään koko KIKY-sopimuksen ajan talkootyötä työnantajilleen ilman siitä maksettavaa korvausta ja tällä sopimuskierroksella siitä on päästävä eroon. Perusteltua olisi vaatia myös korvausta ilmaisista menneiden vuosien KIKY-tunneista ja osasta työnantajien sosiaaliturvamaksujen työnantajien osuuden siirtämisestä työntekijöiden maksettavaksi.

Palkkausjärjestelmän tulisi olla oikeudenmukainen. Nykyisestä yhdeksänportaisesta taulukkopalkasta näin ei voi sanoa, koska palkkaportaiden välit eivät ole tasavälit. Aiemmin välit olivat jaettuna viiden prosentin välein ja näin myös taulukkopalkan euromääräinen korotus oli oikeudenmukainen jokaisen työntekijän kohdalla. Muutos, jossa osa väleistä on neljä prosenttia, tehtiin taannoisen ansiokehitysohjelman sopimisen yhteydessä. Nyt kun ansiokehitysohjelma on päättynyt, pitäisi myös palkkaryhmien välit palauttaa viiden prosentin väleiksi.

Talonmiesten ja porrassiivoojien palkkojen kehitys pitää vastata saman alan eli kiinteistöpalvelualan palkkakehitystä, joten perusteltua on nostaa myös näiden työntekijöiden palkkoja vastaavilla korotuksilla, kun kiinteistöpalvelualan työntekijöiden palkatkin korottuvat. Talonmiehet ja porrassiivoojat haluavat säilyttää omat työ ja palkkaehtonsa ja urakkaluonteisen pistepalkkansa siksi ne on edelleen pidettävä erillisinä järjestelminä.

Kiinteistöpalvelualan työntekijöistä koskeva työehtosopimus päättyy tammikuun loppuun 2020 ja sitä ennen aloitetaan neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta. Neuvotteluihin molemmat osapuolet esittävät omia tavoitteitaan työehtosopimuksen sisällöksi, joista neuvotellaan sovun aikaansaamiseksi. Mikäli sopua ei synny voidaan tarvittaessa turvautua Valtakunnansovittelijan apuun.

Helsingissä 10.12.2019

Kiinteistötyöntekijät ry

Reijo Mattila, edunvalvontajohtaja